sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Shoppailua ja pallogrilli

Taas olen tuhlannut, mutta  tietenkin vain tarpeellisiin tarvikkeisiin.

Ei mitään hömppää vaan pari imukuppia, jos vessanpönttö menee tukkoon, kukkapurkkeja parvekkeelle, Albertolle uusi kävelykeppi, Diegolle jalkapallo, kuistille roskasäiliö ja pihahommiin kasteluletku. Roskiksen mukana tuli söpö limsatölkki.

Ostin myös viheraskartelupussukan, jossa olikin paljon kivoja aineksia. Valkoiset kukat  ostin erikseen.

Kuistilla myös uudet puutarhatyökalut. Kuisti ja parveke on saaneet  massapallot koristeiksi.

Pallogrilli syntyi yllätysmunapallosta, aika suuresta sellaisesta. Enkä tietenkään muistanut ottaa alussa kuvaa. Väriltään pallo oli läpinäkyvä. Pallon lisäksi käytin 3 naulaa, 4 metallinappia, 1 nastan, rautalankaa, hyttysverkkoa, akryylimaalia ja mustaa tussia, hopeatussia ja tietenkin liimaa. Tarvittavat reiät tein naulalla, vasaraa apuna käyttäen. Aika lujaa tekoa oli tuo pallo, sai aikansa hakata vasaralla, että tuli reikä.

Grilli on maalattu sisäpuolelta akrylimaalilla. Vähän epätasainen maalista tuli. Tässä kuvassa näyttää suht hyvältä.

Grillissä on naulat jalkoina ja renkaina on 4 nappia, aina kaksi vastakkain liimattuna. Ilmastointiaukko on jonkinlainen nasta, johon reiät on piirretty tussilla. Kahvat on muovipäällysteistä rautalankaa vanhasta kalenterista.

Kuumaliimapyssy ei oo mun kaveri. Yleensä en saa sillä aikaan muuta kuin möykyn ja venyvää siimaa, mutta mikään ei tartu kiinni. Missä lie vika. Kuitenkin sillä on nyt kiinnitetty nuo renkaat ja grillin vetokahva. Saappaat nähdä miten kauan pysyy.


Paistoritilä syntyi hyttysverkosta, jota kovetin erikeeprillä. Lopuksi liimasin  rautalankaympyrän ritilän reunoiksi.  Ritilä pysyy paikoillaan kahden, ristiin pallon läpi pujotetun rautalanganpätkän avulla. 

Ei ole vielä muuta grillattavaa kuin kasa nakkeja :) Kannen saa irti  tai laitettu kokonaan kiinni, mutta se asettui mukavasti noin, että grillattavat näkyy.

Grilli mahtui  kuin mahtuikin vielä pikku parvekkeelle. Hyllyssä  on jo yrttejä kasvamassa. Täytyy jälleen kerran ylistää tuota pikku harjaa. Nuo ryökäleen kukkapurkit tipahteli sen sata kertaa, ja vaikka olin muka kopistellut ylimääräiset kahvinpurut pois, niin aina pärähti lisää muruja just puhdistetulle lattialle. Mutta tuolla harjalla on kätevä lakaista roskat pois. Kirpparilöytöjä sekin.


Jotakin muutakin olen hankkinut, mutta ne on jo talon sisällä. Siellä taas on tällä hetkellä sen verran sotkua, että ei viitsi ottaa kuvaa. Siivouspäivää pukkaa.

9 kommenttia:

  1. Mmm...makkaran käristys tuoksuu tänne asti!
    Hieno grilli siitä tuli ja toimiva myös. Tuuletusaukot ja kaikki! Mun grilli on ihan eri näkönen, vaikka ainekset melkein samat. Hauskaa!
    -Kivoja, ja erittäin tarpeellisia nuo ostoksesi.

    VastaaPoista
  2. Kiitti. Googlailin pallogrillejä päivällä ja otin mallia vähän sieltä sun täältä. Täytyy tehdä vähän parempia grillattavia kuin tuo nakkikasa, joka sinänsä on tosi hieno eikä tosiaan minun tekemä. Ja sinappia pitää myös olla.

    VastaaPoista
  3. Ihana on ja siulla tuota aikaa piisaa ;) Miten ihmeessä sä ehdit joka päivä tehdä jotain mahtavan ihanaa tänne?
    Mä mietin ensin monta päivää ja sitten tehdään ja kokeillaan ja tehdään taas uudestaan ;)

    VastaaPoista
  4. No enhän mää joka päivä tee. En juuri mieti ko teen vaan. Semmosta matalankynnyksen hommaa, ei oo niin justiinsa. Varmaan joskus myöhemmin naureskelen väkerryksilleni. Tekee sitte parempia ko osaa. Toisaalta omiin tekeleisiin kiintyy niin ettei raaski heittää poiskaan.

    Oon nyt opintovapaalla ja vietän päiväni työpöydän ääressä opiskellen ja siinä samalla askartelen. Jotenkin helpottaa asioitten miettimistä, kun pyörittelee käsissä jotakin. Jos ei muuta niin sinitarramöykkyä! Kun iltaisin kuuntelen luurit päässä luentoa niin siinä voi monesti samalla tehdä jotain pientä. Ja voi olla että tuo opiskelukin lisää jotenkin luovuutta. Ideoita tulee ihan liikaakin, onneksi on väylä johon purkaa niitä. :)

    Ainakin vielä se on toiminut, kun insinööriopinnot on menneet hyvin ja opintoviikkoja on kertynyt. Saapi nähdä sitten, kun työt taas alkaa. Voi olla, että ei enää riitä energia ihan kaikkeen. Täytyy ottaa nyt tästä kaikki ilo irti.

    VastaaPoista
  5. Hyvin hyödynnetty "roskia" grillin teossa! Ja kukkaloisto onkin ihan päätähuimaava :)

    VastaaPoista
  6. Voi että on grilli upea:) ja hauskasti keksitty! Onnittelut ehtymättömästä luovuustulvasta :)

    VastaaPoista
  7. Que fantastica terraza, queda genial con esas preciosas flores y la barbacoa.
    besitos ascension

    VastaaPoista
  8. ¡Muchas gracias, bienvenida de nuevo! :) Hablo un poco español.

    VastaaPoista