torstai 14. helmikuuta 2013

On lautalla pienoinen kahvila...

Tuli pikku tuumaustauko, kun ei saanut mitään aikaan. Tänään sitten sain idean, en kyllä enää muista mistä. Villa Suloon on kertynyt paljon leivonnaisia, kun Inmaculada leipoo päivät pääksytysten. Ostin Ikeasta pienoiskasvihuoneen ja ajattelin perustaa sinne pienen kahvilan. Ihan vain siksi ettei koko Villa Sulon väki ala lihoa jatkuvasta herkuttelusta.

Leivostiski valmistui Bilteman tikuista, tietenkin. Päätykolmiot on balsaa.  Piti testata heti kun liima vähän kuivui.

Tiskiiin tulee muovista lasit.

Tiskin taakse tein hyllyn. johon on tarkoitus tehdä vielä laatikoita.
Kassakonetta varten tein pikkupöydän

Kahvila-kasvihuone. Keskellä lihansyöjäkasvi Antero. Se ei ehkä pääse kuitenkaan kahvilaan, että asiakkaatkin uskaltavat tulla.

Tein sytyketikuista lattian. Tiskistä puuttuvat vielä lasit.

Pöydässä on nukkekotikirppiksen Tainan ihanat ystävänpäiväkahvit.

Tiski on jo pullollaan herkkuja. Kassakone puuttuu ja voishan niitä kahvikuppejakin olla.

Kaikenlaista puuttuu vielä. Antero sai jäädä pihalle uhkailemaan ohikulkijoita.

Paljon on vielä kesken, mutta en malttanu olla laittamatta jo kuvia. Suunnitelmissa on tehdä ehkä toinen kerroskin, jossa voisi asua mahdollisesti kahvilan myyjä. Kuka se myyjä on, sitä ei tiedä vielä kukaan.

Nyt nukkumaan!

On lautalla pienoinen kahvila by Kipparikvartetti :) Pitäiskö tuolla kahvilassa ollakin Sanni ja Marleena?

Ai niin, Hyvää Ystävänpäivää! 

6 kommenttia:

  1. Voi Minna, sää sit oot taitava ja ihana näpertelijä.
    Ja toi on aivan ihana kahvila. Tuo sinun Anterosi hiukan pelottaa, mutta jos annat sille sopivassa määrin syötävää niin ehkä se jättää kahvittelijat väliin. Onnea uudelle kahvilalle.
    Ja ihanaa ystävänpäivää sinullekin.

    VastaaPoista
  2. Hieno kahvila tulossa! Niin houkuttelevan näköisiä kakkujakin vitriinissä.

    VastaaPoista
  3. Onpa viihtyisä ja valoisa kahvila!

    VastaaPoista
  4. No pitäis! Siis olla Sanni ja Marleena. Ihastuttavan kahvilan olet ideoinnut. Terkkuja!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kiitos kaikille kommenteista!

    VastaaPoista
  6. Kehottaisin sinua leikkaamaan kärpäsloukun kukkavarret pois. Ihan turhaan se energiaansa hukkaa mitättömiin kukkiin kun kerran ansat ovat kaiken ihastuksen kohteena :)

    VastaaPoista