keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kaikki alkoi siitä kun mä nukkekodin sain...

Se oli joskus 70-luvun puolivälissä. Yksi ovi meillä kotona olikin lukossa! Kurkin avaimenreiästä ja mitä näinkään: nukkekoti! Siinä oli 2 kerrosta. Joitakin huonekalujakin oli paikoillaan. Kävin joka päivä salaa kurkkimassa tätä ihanuutta, jota olin toivonut joulupukilta. Jouluaattona sen sitten sain ja monta pakettia kalusteita myös. Kissa tunki itsensä taloon, tietenkin. Kissat rakastavat nukkekoteja, sen tietää jokainen nukkishöperö.

Siitä se sitten lähti eikä paluuta entiseen ole ollut. Vuosien taukoja on ollut välillä, kun olen yrittänyt kieltää tämän "taudin" olemassa olon. Nyt olen viimein tullut kaapista ja voin rohkeasti tunnustaa: Olen Minna ja olen nukkekotiholisti. 

Tuossa on ainoa kuva lapsuuden nukkekodistani. Käsittääkseni se on Lundby economy eli hyvin riisuttu malli. Keittiön siniset kalusteet ovat tallessa, samoin yläkerran vaaleanpunaisen huoneen kalusteet. Pikkutavaroita on myös, mm. naapurin pojalta saatu tinasotamies on edelleenkin nukkekotini koristeena. Mika yritti perua ja saada tinasotamiehen takaisin mutta en antanut. Olisikohan muuten enää tallessa.. Katselin maailmaa minisilmin jo lapsena ja haalin pikkuesineitä mimitalouteeni. Postimyyntiluetteloista leikkelin taulujen, kellojen ja verhojen kuvia. Se oli aikaa ennen internetiä.

5 kommenttia:

  1. Hieno muisto ja hieno on tämä harrastus.
    Upeaa kun jatkoit "holismia" sitä tää todellakin on. Kaikkialla näkee jotain pientä josta jotain saa ihan varmasti joskus jos ei ny just heti kolahda :)
    T Lepolan sakki

    VastaaPoista
  2. Mitenhän pääsen lukijaksi sinulle. Miulla on arvonta tervetuloa osallistuun. Nukkekoti Jie

    VastaaPoista
  3. Onnea uudelle blogille ja kiva kun kerroit taustoja hurahdukselle.

    t. Toinen uudelleenhurahtanut

    VastaaPoista
  4. Heipsan, löysin minäkin nyt tieni blogiisi ja juu täällä toinen nukkisholisti :D

    VastaaPoista
  5. Kattokaapa kuka muuten nukkuu tuolla kerrossängyn yläsängyssä, pylly paljaana! Sama hemmo löytyy Villa Sulon kylppäristä nykyäänkin. =)

    VastaaPoista