lauantai 9. marraskuuta 2013

Iso-Iita se laivaan nousi Saimaan kanavalta juu

Ja eilen illalla meille se tuli kauhean muuttokuorman kanssa, juu.

Uutta nukkea pukkasi, oli hautunut mielessä jo kauan. Eilen sitten aloin loihtimaan, mutta mikä lie smurffinlaki iski, kun kaikki meni pieleen. Yritin tehdä oikein hienon pään, ekan jossa olis kolmiulotteisena silmät ja huulet ja sieraimet ja kaikki. Ensinnäkin siitä tuli ihan liian suuri. Mutta sitten unohtu laittaa rautalangat paikoilleen päähän ja käsiin ja jalkoihin. Otin paistokset uunista kesken, työnsin rautalankaa strategisiin kohtiin ja eiku takas uuniin. Ja mitä ma näen, pellillä on levällään halkinaiset kantapäät, katkenneet kädet ja murtunut kallo.

Voi itku, ikuisuuden kestänyt tuherrus mennyt hukkaan. Ei voinut antaa periksi, kyllä siitä piti vielä eläjä saada. Otin aseeksi kuumaliimapyssyn, kursin kallon ja raajat jotenkin kasaan. Mutta ei siitä ihan sitä tullut mitä olin ajatellu. No meikillähän saa paljon aikaan ja kun tukka on hyvin niin kaikki on hyvin.

Päätin, että nukkumaan en mene ennen kuin tyypillä on jonkinlainen ihmishahmo. Vaatteet syntyi pikapikaa kuumaliiman avustuksella. Vauhdissa meni kädetkin väärin päin, peukalot osoitti tulosuuntaan. Revin kädet irti ja kiinnitin uudestaan. Päähän lätkin myös kuumaliiman päälle hiuksia, joilla peitettiin pahimmat arvet.

Niin syntyi Isabella Rymättylä, lempinimeltän Iso-Iita. Iitan pää on aika suuri ja on hänellä romuluiset kädet ja jalat. Mutta Villa Sulon ympäristöön on kaikenkaravaiset otukset tervetulleita. Ei tarvi olla missin mitoissa.

Iita on ollu nuorena tyttönä uitossa ja tottunut kovaan työntekoon. On ollut piikana ja sitten sitä piti koettaa onneaan Ameriikassa asti. Koti-ikävä iski, ja Iitan palattua Suomeen kosi eräs suutari oikopäätä komeaa neitiä. Valitettavasti liitto oli lapseton ja nyt Iita onkin ollut leskenä toistakymmentä vuotta. Muistona on Arvi-vainaan tekemät mukavat kengät, joissa on leveä lestit ja pehmeä nahkapohja.

Iita on justiinsa saapunut matka-arkkujen kanssa

Iita on aikonaan kiertäny Ameriikat ja Ruohtit, ja niiltä ajoilta on nämä vanha matka-arkut. Niissä on monenmoista muistoa. Sitä tuli oltua palvelijana Kanatassa asti hienoissa herrasväissä.

Ristus mikä reissu. Jalat on aivan ajettunu ja roppaa reppii joka puolelta


Iitan kädet on liimattu hihaan ja hihat mekkoon. Iita saa olla aikalailla tumput suorina, mutta vanaha ihiminen joutaa jo olla nuorempien passattavana.

Iita ei oo ikinä työtä vieroksunu, mutta kyllä hän tykkää myös nauttia. Joka viikko käy kampaajalla ja arkenakin käyttää koruja. Varsinkin miesvainajalta saatua rintarossia, jonka kivi on kaukaa Afriikasta asti.

Kyllä tekkee hyvvää vähä oikasta roppaa. Ei sitä oo niinku ennen ku jakso tanssata läpi yön niin että helemat heilu.

Antaapa Iitan levätä, minä siivoan työhuoneen sotkut. Kun vaan syntyis se nukke jota toivon... Ehkä se vielä.

5 kommenttia:

  1. No kylläpä on tuo Leidi omaa omaa luokkaansa! Mielettömän persoonallinen nukke, siis aivan ihana! Vastoinkäymisten kautta todellakin voittoon :-) !

    VastaaPoista
  2. Sitkeä täti, täyttä timanttia!

    VastaaPoista
  3. Onneksi käytit vain kuumaliimapyssyä! Tämä mummeli ansaitsee jäädä eloon :D hänellä on kovin värikäs elämäntarina!

    VastaaPoista
  4. Upea Iita! Uskaltaisinpa itsekin kokeilla nuken tekoa. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitti taas kommenteista. Iita on kotiutunu oikein hyvin. Nytkin istuu Alberton kanssa vaihtamassa kuulumisia ja muistelemassa hurjaa nuoruutta. =D

    VastaaPoista